Historiallisen rakennuksen entistäminen alkaa yleensä kysymyksestä, jota omistaja ei osaa vielä esittää: mitä tästä talosta oikeastaan kannattaa säilyttää? Kysymys koskee yhtä lailla 1800-luvun hirsistä pappilaa, 1920-luvun klassistista kivitaloa ja 1950-luvun rintamamiestaloa. Tämä artikkeli on tarkoitettu omistajalle, taloyhtiölle tai kunnalle, joka suunnittelee vanhan rakennuksen korjaamista. Siinä käydään läpi, miten entistäminen etenee, mitä tekniikoita siinä käytetään ja missä kohdissa hanke useimmiten epäonnistuu.
Entistäminen tarkoittaa rakennuksen tai sen osan palauttamista johonkin aiempaan, dokumentoituun asuun. Se ei ole sama asia kuin peruskorjaus, jossa tavoitteena on nykyaikainen käytettävyys. Hyvin hoidettu entistäminen säilyttää rakennuksen arvon, ja usein myös rakenteet kestävät pidempään, koska alkuperäiset materiaalit toimivat keskenään niin kuin ne on alun perin suunniteltu toimimaan.
Historiallisen rakennuksen entistäminen alkaa selvityksestä, ei purkamisesta
Kokenut restaurointiarkkitehti ei aloita piirtämällä. Hän aloittaa rakennushistoriallisella selvityksellä (RHS). Siinä käydään läpi arkistolähteet, vanhat valokuvat ja piirustukset sekä rakennuksen eri rakennusvaiheet. Pientalossa selvitys maksaa tyypillisesti 2 000-6 000 €. Suuremmissa julkisissa rakennuksissa summa on moninkertainen.
Selvityksen tärkein tulos on päätös siitä, mihin ajankohtaan rakennusta entistetään. Jos 1890-luvun talon kuisti on rakennettu 1930-luvulla, se ei ole automaattisesti ”väärä”. Se voi olla osa rakennuksen arvokasta kerrostumaa. Usein tärkeintä on juuri tämä harkinta, ei se, kuinka taitavasti jokin yksittäinen tekniikka hallitaan.
Jos rakennus on suojeltu asemakaavan sr-merkinnällä tai rakennusperintölain nojalla, mukaan tulevat maakuntamuseo tai Museovirasto. Lupaprosessia käsitellään tarkemmin artikkelissa suojellun rakennuksen korjaus ja museoviranomaiset. Vuoden 2025 alussa voimaan tullut rakentamislaki ei muuttanut perusasetelmaa: suojelumääräykset sitovat, ja niistä poikkeaminen edellyttää erillistä harkintaa.
Perinteiset tekniikat käytännössä
Entistäminen on pitkälti materiaalien ymmärtämistä. Suomalainen rakennuskanta on vuosisatojen ajan perustunut puuhun, kalkkiin, savitiileen ja pellavaöljyyn. Jokainen näistä vaatii omat työtapansa.
Hirsirakenteiden korjaus. Lahonneita hirsiä ei tarvitse vaihtaa kokonaan. Yleisin tekniikka on lappaus: lahonnut pää sahataan pois ja tilalle liitetään uusi kappale lohenpyrstö- tai lapaliitoksella. Alimmat hirsikerrat ja nurkat ovat tyypillisiä vauriokohtia, koska niihin kertyy roiskevettä ja lunta. Korjaukseen käytetään hidaskasvuista, kuivattua mäntyä, ei tavallista rakennussahatavaraa.
Kalkkilaastit ja rappaus. Ennen 1930-lukua rakennetuissa tiili- ja kivitaloissa sidosaineena on lähes aina kalkki. Kalkkilaasti on joustavaa ja hengittävää, ja se päästää kosteuden kuivumaan ulospäin. Työ onnistuu vain sulan maan aikaan, Etelä-Suomessa käytännössä toukokuusta syyskuuhun.
Ikkunoiden kunnostus. Alkuperäiset puuikkunat kunnostetaan purkamalla vanha kitti, paikkaamalla puuosat ja kittaamalla lasit uudelleen pellavaöljykitillä. Kahden puitteen ikkunan kunnostus maksaa yleensä 400-900 € ikkunaa kohden, kun mukaan lasketaan maalaus ja tiivistys.
Maalit. Ulkolaudoituksessa käytetään pellavaöljymaalia (esimerkiksi Allbäck, Ottosson tai Uula) tai keittomaalia, kuten punamultaa. Sisätiloissa käytetään liimamaalia, kalkkimaalia ja öljymaalia sen mukaan, mitä alkuperäisestä pinnasta löytyy.
Myytti: vanhat ikkunat kannattaa aina vaihtaa energian säästämiseksi
Moni omistaja olettaa, että alkuperäiset ikkunat ovat energiasyöppöjä ja ne kannattaa vaihtaa uusiin. Todellisuudessa hyvin tiivistetty kaksipuitteinen ikkuna, jonka sisäpuitteeseen on vaihdettu selektiivilasi, pääsee U-arvossa lähelle uuden ikkunan tasoa. Kunnostettu puuikkuna myös kestää seuraavat 50-100 vuotta, kun taas tehdasikkunan käyttöikä on usein 30-40 vuotta.
Poikkeuksiakin on. Jos puitteet ovat lahonneet läpikotaisin tai ikkunat on jo aiemmin vaihdettu huonolaatuisiin 1970-luvun malleihin, uusien perinteisellä tavalla teetettyjen ikkunoiden hankinta voi olla järkevämpää. Silloinkin on parempi teettää puusepällä alkuperäistä jäljittelevät ikkunat kuin valita vakiomalli rautakaupasta.
Rakentamisen energiavaatimukset joustavat korjaushankkeissa, jos parannustoimet vaarantaisivat rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon. Asia kannattaa kuitenkin varmistaa aina oman kunnan rakennusvalvonnasta.
Yleisimmät virheet entistämishankkeissa
Suurin osa kalliista virheistä johtuu siitä, että vanhaan rakenteeseen tuodaan nykyaikainen materiaali, joka toimii eri tavalla. Kolme virhettä toistuu hankkeesta toiseen:
Sementtilaasti vanhaan tiilimuuriin. Sementti on kovempaa ja tiiviimpää kuin vanha tiili. Kosteus jää rakenteeseen, ja pakkasella tiilen pinta lohkeilee. Vauriot näkyvät usein vasta 5-10 vuoden kuluttua.
Muovinen höyrynsulku ja mineraalivilla hirsitaloon. Hirsiseinä toimii kosteutta tasaavasti. Höyrytiivis kerros sisäpinnassa voi aiheuttaa kosteuden kertymisen hirren ja eristeen väliin. Lisäeristykseen soveltuvat paremmin puukuitu- tai selluvillaeristeet ja tuulensuojaksi tervapaperi tai puukuitulevy.
Lateksimaali vanhan öljymaalin päälle. Muovimaali muodostaa kalvon, joka hilseilee ja pidättää kosteutta laudoituksessa. Myöhemmin se on työläs poistaa, mikä moninkertaistaa seuraavan huoltomaalauksen hinnan.
Neljäs virhe on aikataulullinen: urakka kilpailutetaan ennen kuin rakennushistoriallinen selvitys on valmis. Kun urakoitsija avaa rakenteita ja löytää esimerkiksi alkuperäisen 1800-luvun tapetin tai sisäkaton maalauksen, työ pysähtyy ja kustannukset nousevat.
Käytännön esimerkki: 1910-luvun puutalo pikkukaupungissa
Tyypillinen tilanne on Porvoossa, Raahessa tai Kokkolassa sijaitseva puutalo, jonka edellinen omistaja on 1970-luvulla vuorannut ulkoseinät mineriittilevyllä ja vaihtanut ikkunat. Uusi omistaja haluaa palauttaa talon alkuperäiseen asuunsa.
Ammattilainen aloittaa avaamalla levytyksen koealoilta. Alta löytyy useimmiten alkuperäinen peiterimalaudoitus ja sen väritys. Mineriitissä voi olla asbestia, joten purkutyöt tehdään asbestikartoituksen perusteella ja luvan saaneen urakoitsijan toimesta. Ikkunoista teetetään mallikappale vanhojen valokuvien perusteella, ja värisävy määritetään maalinäytteistä.
Tällaisessa kohteessa hanke kestää suunnittelusta valmiiseen tavallisesti 1,5-3 vuotta. Siitä noin puolet kuluu selvityksiin, lupiin ja oikean käsityöläisen löytämiseen. Lisätietoa suunnittelijan valinnasta löytyy artikkelista restaurointiin erikoistuneet arkkitehdit.
UKK
Tarvitaanko historiallisen rakennuksen entistämiseen aina lupa?
Ei aina. Julkisivun muutokset, kuten ikkunoiden vaihto, värimuutokset tai kattomateriaalin vaihto, edellyttävät kuitenkin usein lupaa varsinkin asemakaava-alueella ja suojelluissa kohteissa. Luvantarve kannattaa tarkistaa kunnan rakennusvalvonnasta ennen töiden aloittamista.
Paljonko entistäminen maksaa verrattuna tavalliseen peruskorjaukseen?
Käsityön osuus on suurempi, joten työkustannukset ovat usein 20-50 % korkeammat. Toisaalta materiaaleja säilyy enemmän ja purkujätettä syntyy vähemmän. Museovirasto myöntää rakennusperinnön hoitoon korjausavustuksia, joilla voi kattaa osan kustannuksista.
Voiko vanhaan taloon asentaa maalämmön tai ilmalämpöpumpun?
Voi, kun ratkaisu suunnitellaan huolellisesti. Ulkoyksikön sijoittaminen pääjulkisivulle on suojelluissa kohteissa yleensä kiellettyä. Maalämpö on usein helpompi sovittaa yhteen rakennuksen ulkoasun kanssa.
Lopuksi: säilytä ensin, korjaa sitten
Entistämisen kantava periaate on yksinkertainen: korjataan niin vähän kuin mahdollista mutta niin paljon kuin on tarpeen. Jokainen alkuperäinen hirsi, ikkunanpuite ja kalkkirappauksen neliö kertoo rakennuksen historiasta, eikä sitä voi myöhemmin palauttaa. Laajempi kuva arkkitehdin roolista vanhojen talojen korjauksissa löytyy artikkelista vanhan talon korjausrakentaminen.
Jokainen vanha rakennus on yksilö, joten yleiset ohjeet eivät korvaa kohdekohtaista arviota. Lupiin, suojelumääräyksiin ja rakenteisiin liittyvissä kysymyksissä kannattaa kääntyä restaurointiin perehtyneen arkkitehdin, kunnan rakennusvalvonnan ja maakuntamuseon puoleen jo ennen ensimmäistäkään purkutyötä.